tiistai 12. maaliskuuta 2013

Valkosuklaa cupcakes


Sain vähän aikaa sitten kustantajalta luettavaksi uuden Koristeelliset kakut -lehden. Päätin ottaa testaukseen lehden valkosuklaamuffinssien ohjeen. Yritin mukailla lehden kannestakin löytyviä perhoskuppikakkuja ja löysin kaapistani jopa kultaisia muffinssivuokia. Yleensä suosin muffinsseissa mielummin kananmuna-sokerivaahtopohjaisia ohjeita, mutta oli mukava kokeilla välillä rasva-sokerivaahtoakin. Rakenteeltaan muffinssit tällaisessa ohjeessa muistuttavat paljolti kahvikakkuja.

 Ohjeessa huomasin tarkkasilmäisena pienen virheen, nimittäin aineksissa luetellaan hienosokeri, mutta työohjeissa tomusokeri. Käytin kuitenkin hienoasokeria ja sain tällä ohjeella juuri tuon 12kpl muffinsseja.

Kuorrutteen sävelsin omasta päästäni..

Valkosuklaakuorrute

-200g maustamatonta tuorejuustoa
-50g huoneenlämpöistä margariinia
-1dl tomusokeria
-50g valkosuklaata sulatettuna

Laita kaikki ainekset kulhoon ja vaahdota sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi.

Koristeeksi tein lehden mukana tulleella perhosmuotilla pieniä perhosia vaahtokarkinmakuisesta kuorrutteesta. Sivelin perhosiin vaaleanpunaista kimalletomuväriä, mutta en pursottanut perhosille vartaloa, kuten lehdessä neuvottiin. Sovelsin myöskin kuivatusalustaa ja käytin lastan vartta tukena kuivuville perhosille. Perhosten kaveriksi sopivat kivasti pikkuiset kukat kera sokerihelmien.
 Valmis kuppikakku sai vielä päällensä syötävää valkoista glitteriä perhosten ja kukkien kaveriksi. Ohje toimi hyvin ja juuri tällaista perusreseptiä on helppo soveltaa vaihtamalla suklaalajia, tai korvaamalla suklaan marjoilla. Omalla uunillani alempikin paistolämpotila olisi riittänyt, sillä itseäni harmitti hieman tuo himpun liian tumma paistoaste.

Kuppikakuista saivat tänään nauttia opiskelukaverini, lähdin nimittäin luennolle leivosrasia kainalossa!


Lisää tietoa lehdestä löydät aiemmasta postauksestani täältä!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Koristeelliset kakut



Tänään 5.3.2013 on kauppoihin tullut uusi jauhopeukaloille suunnattu lehti "Koristeelliset kakut". Sain lehden etukäteen kustantajalta, jotta voisin tutustua siihen ja kertoa siitä hieman teille.Viime vuonna Englannissa asuessani sama lehti tuli siellä kauppoihin ja harmittelin, etten silloin sitä ostanut. Onneksi nyt kuitenkin aukeni uusi mahdollisuus!

Lehti sisältää vaiheittain eteneviä ohjeita ja reseptejä. Tässä numerossa opetellaan pikkuleipien koristelua, kerrotaan tietoa erilaisista pikkuleipä/koristemuoteista ja näytetään erilaisia tyylejä koristella kakku yksinkertaisin keinoin upeaksi. Lisäksi se sisältää ohjeen perhoskuppikakkuihin pohjista aina koristeisiin saakka, sekä tietoutta erilaisista kuorrutteista.

Jokaisen lehden mukana tulee hyödyllisiä työvälineitä. Tämän ensimmäisen numeron mukana saat kaksi erikokoista perhosmuottia, pahvisen muffinssitelineen ja pinkkiä koristehilettä. Aika hyvät kaupanpäälliset, ottaen huomioon ensimmäisen numeron tarjoushinnan 2,95e!

Täytyy mainita, että mukana tulevaa pinkkiä koristehilettä ei suositella käytettävän syötäviin koristeisiin, vaikka se onkin elintarvikekelpoista. Näistä syötävistä/ei syötävistä kimalle/hileasioista on joskus vuosia sitten jo ollut blogeissa juttua. Hile ei siis sula ihmisen elimistössä kuten normaali ruoka, vaan kulkee elimistön läpi sellaisenaan, kuten esim kalojen sisältämä elohopea. Pienissä määrin tämä on ihmiselle ihan ok, mutta tietysti aina kannattaa mielummin suosia täysin elimistössä sulavia aineita.

Innoistuin kovasti tästä lehdestä, koska Suomessa ei ole ennestään tälläisiä koristeelliseen leivontaan suuntaavia lehtiä. Mielestäni ohjeet ovat selkeitä ja kuvat hahmottavat niitä oikealla tavalla. On hyvä että mukana tuleville työvälineille on lehdessä ohjeita, jotta aloittelevakin leipuri pääsee helposti mukaan!

Lehden nettisivuilta saat lisää tietoa ja facebook -sivusta tykkäämällä, vastaanotat ajankohtaista tietoa lehteen liittyen.