keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Keväiset porkkanamuffinssit


Viime viikolla vietettiin erään vaihtarin läksiäiskahvitteluja ihanassa auringonpaisteessa terassilla ja vein mukanani näitä porkkanamuffinsseja. Leipomiseen oli oikeastaan toinenkin syy, sillä sain Isäni tänne kylään ja toki piti jotain kahvipullaa olla tarjottavaksi.Hoksasin myös vähän aikaa sitten, että ihan vieressä sijaitsevassa kauppahallissa on kakkutarvikekauppa (tekevät myös tilauskakkuja) ja ostinkin sieltä nuo oranssit vuoat ja kukkamuotin, sekä keltaista sokerimassaa.

Porkkanamuffinssit (Ohje muffariinalta hieman muunnellen)

4,5 dl hienoksi raastettua porkkanaa (eli ehkä noin 5 kpl)
3,5 dl fariinisokeria
2 dl rypsiöljyä
1,5 dl maitoa (tai vettä)
5,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja (tai maissitärkkelysjauhoja)
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
2 tl kanelia (tai 1 tl neilikkaa, 1 tl kanelia)

Kuorrutus (jonka määrän saa puolittaa jos nyt on ihan pakko, mutta eihän sellanen nyt ole mistään kotoisin):
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g margariinia
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
(2 tl sitruunamehua)
(Koristeeksi esim. keväisen värisiä kukkia ja syötävää glitteriä)

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Raasta porkkanat hienoksi, ja mittaa että raastetta on melko tiiviisti puristettuna 4,5 dl. Sekoita fariinisokeri, öljy ja maito kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet. Lisää neste jauhojen joukkoon. Lisää porkkanaraaste ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokiin ja paista noin 12-15 minuuttia. Anna kakun muffinssien jäähtyä kokonaan. Valmista kuorrute sekoittamalla kuorrutteen aineet hyvin keskenään ja levitä kuorrute haluamallasi tavalla muffinsseille (voit myös pursottaa). Koristele haluamallasi tavoin.

1 kommentti:

nami-hiiri kirjoitti...

Iloista Pääsiäistä !