sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Pizzakakku


Ystäväni vietti hetki sitten syntymäpäiväänsä ja koska synttäriaterialla käytiin Pizza Hutissa, päätin yllättää päivänsankarin pizzakakulla. Päivänsankari sai kyllä vihiä kakusta, koska tarkoitukseni oli lähettää kakkuun liittyvä tekstiviesti toiselle ihmiselle, mutta lähetinkin sen päivänsankarille vahingossa. Onni oli myötä että tekstiviesti oli suomeksi, mutta epäonneksi sankari ymmärsi sanan "kakku". Pitäähän ne tärkeimmät suomenkielen sanat nyt jokaisen osata, eikös vain?

Pohjaksi paistoin pellillä 4 munan pohjan, jonka leikkasin kolmeksi ympyräksi. Tasaisemman kakun olisi saanut kakkuvuoassa paistamalla, mutta ajanpuute vei tällä kertaa sen mahdollisuuden. Kokonaisuudessaan kakku tuli varmasti tehtyä jälkiensiivouksineen n.45 minuutissa, joten kyseessä on pikakakku :D

Sisältä löytyy sipaus mansikkahilloa, tuoreita mansikoita ja kermavaahto-vaniljakastikesekoitusta. Kostutuksena appelsiinimehua. Koko kakun päälle kerros samaa kermavaahto-vaniljakastikesekoitusta ja pinnaksi värjättyä sokerimassaa. Tomaattimurskana mansikkahilloa, ananaksina sitruunasorbettikarkkeja, lihanpalasina kirpeitä kolapötköjä, maissina värjättyjä riisipuffeja ja juustona valkosuklaaraastetta. Paiston tuntua tuotiin hieman kaakaujauhesipaisuilla.

En päässyt kakussa hyödyntämään lainkaan sitä, että täältä saa mm. pekoninmuotoisia karkkeja, sillä päivänsankari on vegetaristi, eikä näin syö myöskään liivatetta sisältäviä karkkeja. En halunnut siis kakun päälle sellaisia laittaa ja pizzasta tuli liha-, ananas- ja maissipizza. Pizza siis kuitenkin esitti lihapizzaa, mikä tapahtui kuitenkin olosuhteiden pakosta. Värikkäistä hedelmäkarkeista oli meinaan melko vaikeaa löytää sopivia karkkeja.

4 kommenttia:

Sumi kirjoitti...

Hurjan hauska idea ja onnistunut toteutus! Ystäväsi ilahtui varmasti! :)
Tuollasia tekstiviestikömmähdyksiä sattuu...

Vaahtera kirjoitti...

Kiitos Sumi :)
Idea taitaa muuten olla alunperin lähtöisin Ullan Unelmakakuista?

Jep, onneksi päivänsankari ei kuitenkaan koko viestin sisältöä kyennyt ymmärtämään :D

Pikku Leijonan Emäntä kirjoitti...

Ihanalla tavalla olet muistanut kaveriasi, hän varmasti tykkäsi :) Kakun ja pizzan yhdennäköisyys on valtava, hieno toteutus!

Mietin tässä että mahtoi olla vinkeätä syödä jotain makeata, mikä kuitenkin näyttää suolaiselta ja rasvaiselta ;) Tuskin vaikutti makuelämykseen kuitenkaan :)

Vaahtera kirjoitti...

Kyllähän sen kakuksi tunnisti viimeistään kun ensimmäisen viipaleen leikkasi ;) Kiitos sanoistasi!