maanantai 3. lokakuuta 2011

Cookies


Tuskin kovin usein tulee uudelleen tilanteeseen, jossa kaikki täytyy aloittaa lähtöpisteestä kodin suhteen. Tosiaan tänne vaihtoon kun tulin asumaan kalustettuun opiskelijasoluun, niin jokainen kuppi ja lusikka yms. mitä tarvitsen, täytyi käydä hankkimassa. Joten kaikkea mitä haluaisi ei pysty hankkimaan, vaan on tyydyttävä tarpeellisimpiin.

Eilen teimme koko 6 hengen kämppisporukalla ruokaa yhdessä. Minä hoidin jälkiruoan, eli cookiesseja ja Ben & Jerrys -jäätelöä. Koska sähkövatkainta ei ole, etsin netistä helpon cookiesreseptin, mihin sitä ei tarvitse. Sopiva löytyi googlen avulla suomi24-keskustelupalstalta, mutta alkuperä taitaa olla Pirkan. Pieniä muutoksia tein, koska kaikkia aineita ei ihan samoina täältä löytynyt.

Cookies

3dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1tl leivinjauhoa
150g voita
2dl vaaleaa muscovadosokeria (1dl fariinisokeria ja 1dl sokeria alkuperäisessä)
1tl vaniljauutetta (2tl vaniljasokeria alkuperäisessä)
2 munaa
150g tummaa suklaata

Sekoita kuivat aineet.
Sulata voi ja sekoita sokerit ja munat voihin.
Yhdistä kaikki, sekoita vain sen verran että aineet menevät sekaisin.
Nosta lusikalla nokareita pellille, mutta jätä väliä koska leviävät paljon.


Leipomisen sarallakin oli lähdettävä A:sta liikkeelle, kun kaapista ei löytynyt edes jauhoja.

Mutta hyviä olivat cookiet ja sain luvan leipoa uudelleenkin.


Onko kellään hyviä ideoita leivontaan, mihin ei tosiaan tarvitsisi mitään kovin erikoisia välineitä (ei sitä sähkövatkainta), eikä kovin useita aineksiakaan?

4 kommenttia:

Tintsu kirjoitti...

Namnamnam! :p

Vaahtera kirjoitti...

:)

Sumi kirjoitti...

Hyvän näköisiä!
Tuo on varmasti tosi haastavaa välillä...kotona sitä on tottunut siihen, että perusjutut löytyy kaapista, helposti...
Mun blogissa on joitakin ohjeita joissa vaan sekoitetaan ja paiskataan uuniin. Hyvää on tullut!
Ainakin muffinssi- ja kuivakakkuosioissa, jos kiinnostaa. :)

Hyvää viikonloppua sinne!
Vaikka on hankaluuksiakin, niin ilmeisesti et anna niiden vaivata liiaksi. :)

Vaahtera kirjoitti...

Niinpä. Sehän siinä juuri on, että on niin tottunut että kaikkea löytyy ja vähän ylimäärästäkin :D

Täytyypä kurkata ohjeitasi :)

Kiitos samoin! En kyllä lannistu helpolla, sillä ei ilman leipomista voi olla :D