lauantai 27. elokuuta 2011

Vintage cupcakes



Syntymäpäivilleni tein muffinsseja porkkanakakun ohjeella. Käytin viimein kultaiset muffinssivuokani, jotka olen kaksi vuotta sitten ostanut englannista ja säästellyt niitä koko tämän ajan. Kuorutte on ihan tuota porkkanakakun kuorrutetta ja levitin sen vain lusikalla. Koristeeksi tein pieniä yksinkertaisia ruusuja lehtineen.

Ideaa hain googlen kuvahaulla ja tämä kuva antoi lopullisen idean.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Syntymäpäiväkakkuni


Hetki sitten juhlin omia syntymäpäiviäni. Kutsuin pari ihanaa tyttöä Vintage partyihini. Kahistelimme juhlamekot päällä ja söimme kakkua.

Päätin hieman armahtaa itseäni valmisteluissa ja pyysin vieraita lahjojen sijasta tuomaan jotakin kahvipöytään. Tein itse vain kakun ja muffinsseja. Kakku tuottikin harmaita hiuksia, sillä suklaasokerikuorrute piti käyttää pois, mutta kaikki vintagekakkuideat olivat valkopäällysteisiä. Kuitenkin edellisenä iltana päätin tehdä kaksikerroksisen kakun, johon tekisin pieniä rusetteja koristeeksi.

Suklaasokerikuorrute ei kuitenkaan ollut enää kovin yhteistyöhaluista, vaan repeili miten saattuu ja jouduin päällystämään kakun hieman osissa. No kakku kuitenkin tuli jonkun näköiseksi ja sai päällensä vielä kultaiset kynttilät. Totesin muuten että tähän loppui tuo minun kynttiläkausi, kun niitä alkaa kakun päällä olla jo liikaa :D Nuo kynttilät olin kuitenkin ostanut jo pari vuotta sitten varastoon tällaista kultaista juhlaa varten.

Kakussa on suklaakakku pohjana. Sisällä laktoositonta kerma-rahkaseosta ja tuoreita vadelmia. Päällä kaakaokreemi ja suklaasokerimassa. Kostutus laktoosittomalla vaniljamaidolla.


Tässä kuvaa vielä muistakin tarjoiluista. Tyttöset toivat kana-fetapiirakkaa, tomaatti-mozzarellamuffinsseja, kinkkutaskuja ja vaahtokarkkeja.


Seuraavana päivänä tuli vielä perheeni ja pari ystävääni rääppiäiskahveille.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Vadelmainen kakku


Tämän kakun olen myös tehnyt keväämmällä tilauksesta. Kakun tuli olla melko iso, joten tein muistaakseni pellillä 3 kpl 3 tai 4 munan pohjia. Sisällä raikasta vadelmarahkaa. Päällä seos kuumennetuista pakastevadelmista ja vadelmahillosta kera kiilteen. Reunoilla pursotukset toiveesta aitoa kermaa. Koristeena suklaamuotilla tehtyjä lehtiä ja kultakuulia.



Keväällä taisi olla kunnon vadelmarahkakausi, kun joka toisen kakun täytteenä on sitä :D

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Mustaherukka-suklaakakku



Talvella tein ystäväni pyynnöstä heidän tuplasynttärijuhliin täytekakun ja suolaisen piirakan.

Kakussa on kaakaoinen kakkupohja ja välissä suklaamoussen lisäksi mustaherukoita ja mustaherukkahilloa. Päällä myös mustaherukoita ja mustaherukkahilloa kera kiilteen. Pursotuksien kermaan lisäsin kaakaojauhetta ja suklaasulaa.



Laitoin kakun mukaan varastosta muutaman kukkasen ja sainkin ystävältäni kuvia kakusta kukkienkin kera:



maanantai 15. elokuuta 2011

Vadelmapiiras


Vanhempani kutsuivat minut keväällä apujoukoiksi kestitsemään vieraitaan. Tämä vadelmapiiras päätyi siis tuolloin vieraspöytään. Piiras pyöri aiemmin lähes joka blogissa, mutta nappasin ohjeen itse Sitruunamarengilta. Piiras kyllä sulatti sydämet ja nyt pitäisikin kiiruusti tehdä sitä tuoreista vadelmista! Pohjan voi tehdä kiireessä myös valmiista pakastemurotaikinasta ja vadelmien tilalla voi käyttää mustikoita yms.

Vadelmapiiras

Pohja:

150 g voita tai margariinia

1 dl sokeria

1 muna

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää muna hyvin vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Paista 200 asteisessa uunissa 10-12min (pohja ei saa saada paljon väriä). Anna pohjan jäähtyä.

Täyte:

2,5 dl Flora vispiä

150g Valio crème fraichea

1 dl fariinisokeria

Vaahdota Flora vispi, lisää joukkoon ranskankerma sekä fariinisokeri ja vatkaa kunnes fariinisokeri on liuennut. Kostuta pohja maidolla ja kaada täyte pohjan päälle. Asettele vadelmat täytteen päälle. Valmista vedestä ja hyytelösokerista kiille pakkauksen ohjeen mukaan (minä laitoin 2dl vettä ja 1dl hyytelösokeria) ja kaada/levitä vadelmien päälle.

SUOSITTELEN :)

lauantai 13. elokuuta 2011

Mansikkakakkua aikojen takaa


Mansikkakakku toimi muistaakseni isänpäiväkakkuna ja samalla serkkuni syntymäpäiväkakkuna. Sisällä diplomaattikreemiä, mansikkahilloa ja hieman paseerattua mansikkaa. Päällä suomalaisia pakastemansikoita kera kiilteen ja reunoilla kermapursotukset. Koristeena silloin uutuutena tulleita pehmeitä kultakuulia, jotka eivät kolhi hampaita :D