sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Pizzanmaistelua

Olen mukana Buzzadorina, eli testaamassa ja arvioimassa uutuustuotteita. Olen aiemmin testannut mm. hammastahnaa, mutta nyt testaus liippasi läheltä blogiani, joten päätin jakaa sen täälläkin. Sain siis testaukseeni Dr. Oetkerin uusia Stoneoven Tradizionale-pizzoja. Makuja löytyy kolme: tonnikala, mozzarella ja salami.


Tonnikalapizza vasta menossa uuniin...täytteenä tonnikalaa, punasipulia ja oliiveja.


Mozzarellapizza menossa uuniin...tästä löytyy mozzarellan lisäksi tomaattia ja basilikaa.


Tonnikala ja salamipizza paiston jälkeen.

Näin arvioimme:
Pohja on mukavan rapea ja pizza muistuttaa enemmän pizzeriapizzaa, kuin tavalliset pakastepizzat. Tonnikalapizza oli yllättävän hyvä tonnikalapizzaksi ja tämä nousi yhden raatilaisen suosikiksi. Salamipizza maistui vahvasti suolaiselle ja salamille, jopa liikaakin. Mozzarella nousi kuitenkin kokonaisuudessaan raatimme suosikiksi. Siinä maistui sopivasti kaikki täytteet, eikä mikään hallinnut liikaa.

Ei kommentteja: