torstai 30. syyskuuta 2010

Syyskuun sly-paketti


Eilen kipaisin hakemaan postista suklaisen paketin.
Paketti sisälsi:
-Tummaa minttusuklaata
-Tummaa (81% suklaata)
-Suklaakoristelugeelejä
-Suklaaströsseleitä
-Suklaakoristepalleroita
-Kortin

Kiitos sly ihanasta paketista! Näillä aineksilla ei voi saada muuta kuin superherkkuja aikaiseksi :)

tiistai 21. syyskuuta 2010

Kardemummakierteet



Kesäauringon aikaan, tein mökillä ajankuluksi pullaa. Pullataikinan tein jauhopussin ohjeen mukaan. Sitten kaulitsin osan taikinasta levyksi ja levitin siihen voita/margariinia, sokeria ja kardemummaa. Taitoin pitkittäin levyn kolminkertaiseksi (eli ylhäältä keskiosan päälle ja alhaalta niiden päälle). Sitten leikkasin parin sentin siivuja, kieritin ne ja solmin solmuksi. Paistoin jälkeen sivelin rasvalla ja kastoin sokeriin. Kunnon herkkupommeja, mutta teki mieli kokeilla tuota rasva-sokeripäällystämistä kotioloissakin. Hyvää tuli, suosittelen siis!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Orkideoja hääkakkuun

Heinäkuussa yksi ystäväni meni naimisiin. Sain tällä kertaa kunnian tehdä koristeet hääkakkuun. Morsian oli ihastunut Rouva Veen tekemään kakkuun ja toivoi koristeiksi ruusujen sijaan violetteja orkideoja. Kakut tulivat siis pitopalvelun (savutuvan apajan) puolesta ja onneksi niin, sillä hääpäivä oli NIIN helteinen että!



Toimitin kukat ja lehdet, sekä lehtien sokerimassaa pitopalvelulle. Kokki teki sitten varret ja asetteli koristeet. Lehtiä olisi mielestäni voinut olla enemmän köynnöksissä ja mielestäni niitä reilusti toimitinkin, mutta Kokki teki omat ratkaisunsa.