perjantai 27. elokuuta 2010

Tunnustus



Sain Sumilta ihanan tunnustuksen, kiitos paljon Sumi! On ihana saada positiivista palautetta blogistaan, vaikka näin tunnustuksen muodossa.

No niin, tässä tunnustuksessa on ideana kertoa itsestään 7 asiaa, ja jakaa sitten tunnustus 7 valitsemaansa blogiin.

Eli 7 asiaa minusta:
1. Rakastan kahvia ja juon sitä melko paljon. Niin ja maidolla kiitos!
2. Olen viimetippaihminen yleensä...
3. Asun somassa yksiössä ja minulla on oikeastaan vain keittokomero, joka kylläkin oli keittiö ennen väliseinän poistoa.
4. Rakastan juhlien järjestämistä. Usein aloitan esim. sisaruksieni synttäreiden suunnittelut kuukausia ennen ja teen luonnoksia paperille kaikesta.
5. Ruoka- ja leivontablogien lisäksi luen muotiblogeja, lifestyleblogeja, sisustusblogeja, käsityöblogeja...vähän kausien mukaan mitä milloinkin eniten.
6. Tekisin enemmän käsitöitä ja askarteluja, jos vain olisi aikaa.
7. Aloitin kuun alussa yliopisto-opintoni...

Koska olen tämän tunnustuksen nähnyt jo niin monessa blogissa, en nimitä nyt ketään tiettyä seitsemää blogia. Jaan tämän kaikille ihanille blogeille, jotka löytyvät listastani!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Sly 12-kierroksen 1. paketti


Jee, olen taas mukana hauskassa Salainen leivontaystävä-ringissä. Tänään sain ensimmäisen paketin, josta tykkäsin hurjan paljon.

Paketin teemana oli hyydykekakut, koska tykkään niistä itse paljon.
Paketti sisälsi:
-Pienen irtopohjavuoan (Minulta yksi tällainen jo löytyy, mutta monesti on ollut toisellekin tarvetta :) )
-Brunbergin tummaa suklaata
-Marianne crushia
-Turkinpippuri crushia
-Liivatelehtiä
-Lautasliinoja
-Ohjeet turkinpippuri-appelsiinihyydykekakkuun ja mariannehyydykekakkuun

Kiitos Sly kivasta paketista! Kaikille tulee varmasti käyttöön ja namilta kuulostavat ohjeet tulee kokeiluun! Jännitän jo ensi kuun pakettia :)

Osallistuin Nami-hiiren jännään arvaukseen ja muiden joukossa, sain palkinnoksi kantoavun:

Kiitos Nami-hiiri :) Tämä on varmasti oiva apuväline!


Tuo musta kahvoissa on siis se kyseinen. Ja ei ole tarkoitus mainostaa mitään firmaa tässä, vain otin kuvaan ensimmäisen kassin mikä käteen sattui :D

tiistai 24. elokuuta 2010

Mokkapalamuffinssit



Päätin piristää jollain herkulla umpparileikkauksesta kotiinpäässyttä pikkuveljeäni (9v.) ja tein mokkapalamuffinsseja. Veikan herkkuja on mokkapalat ja päätin kokeilla vähän erilaista versiota tuosta perusleivonnaisesta. Aika herkkuja näistä tulikin! Muffinssit olivat todella kuohkeita ja kuorrutuskin pursotettuna kaunista. Muffinssit tein minikoossa, sekä disney-kuvioisiin vuokiin että tuollaisiin vaaleanpunaraidallisiin. Ohjeen olen bongannut monestakin blogista, mutta alkuperä on Pullahiiren leivontanurkassa.

Ohje sieltä:

Mokkapalamuffinssit

(34 kpl minimuffinseja tai 12kpl suuria)

2 munaa

1,5 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

2 rkl kaakaojauhoa

1 tl leivinjauhetta

1 rkl vaniljasokeria

1 dl kiehuvaa vettä

100g margariinia / voita

kuorrute

150g margariinia / voita

3 rkl kaakaojauhetta

1,5 dl tomusokeria

3 rkl vahvaa kahvia

1 rkl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeria vaahdoksi. Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää ne vuorotellen kiehuvan veden kanssa vaahdon sekaan. Lisää lopuksi sulatettu margariini joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja annostele taikina 12 muffinssivuokaan tai 24 kpl minimuffinssivuokaan (joudut paistamaan kaksi erää). Paista n. 15-20 min. isoja tai 10 min. pieniä 175 asteessa. Anna jäähtyä ritilän päällä.

Tee kuorrute. Mittaa kulhoon pehmennyt rasva ja muut aineet. Vatkaa vatkaimella voimakkaasti ainekset sekaisin. Pursottele tai levitä kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle. Koristele haluamallasi tavalla esim. nonparelleilla.





tiistai 17. elokuuta 2010

Voileipäkakkuja


Keväällä tein tilaukseen kakkusatsin.

Yhden n.20 hengen kalakakun, n.20 hengen lihakakun, sekä n.10 hengen lihakakun.
Isommat kakut menivät juhliin tämän täytekakun kanssa ja pieni meni tilaajan kotiin.

Kakut ovat kaikki laktoosittomia. Kalakakussa on kylmä- ja lämmisavulohta, lihakakuissa ylikypsää kinkkua ja kylmäsavuporoa.

Kalakakun kanssa oli hieman ongelmia, kun siitä tuli niin korkea, ettei koristeluille jääny paljoa tilaa. Päälle tuli sitten täytemassan loppu väriä tuomaan, sekä sitruunaa, kylmäsavulohta ja tilliä.

Lihakakkujen koristeena kinkkua, kurkkua, paprikaa, persiljaa ja pienessä myös kirsikkatomaattia.




50v. täytekakku



7 munan pohjan sisällä vadelmia ja diplomaattikreemiä (puolet kermavaahtoa ja puolet vaniljakreemiä). Päällä laktoositonta kermavaahtoa ja kakku on siis kokonaan laktoositon. Reunoilla lehtityllaröyhelöpursotus ja päällä kierteisellä tähtityllalla purostukset. Kiva tuotakin tyllaa joskus kokeilla, kun sitä jotenkin aina käyttää vaan samoja :D


Päälle tuli tämä koriste.

Koriste täytekakkuun



Keväällä tein tilauksesta 3 voileipäkakkua, sekä täytekakun. Kakun mukaan laitoin koristeen toivotuin tekstein. Koristeen pohjalla on Brunbergin "muklaasta" tehty kiekko, jotta kakun kosteus ei sulattaisi koristetta. Valkoinen tausta on sokerimassaa ja sen teksti kirjoitettu elintarviketussilla. Ruusut ja lehdet marsipaania.

maanantai 9. elokuuta 2010

Kakut muistotilaisuuteen


Saatoimme rakkaan mummomme viimeiselle matkalleen heinäkuussa. Tein kakut, sekä pikkuleivät muistotilaisuuteen. Äitini teki tiikerikakkuja ja lapsille oli kaupan keksejä tarjolla. Pikkuleivät löytyvät jo blogistani.

Halusin tehdä kakuista maultaan sellaiset, mistä mummomme olisi tykännyt myös. Siksi päädyin kahteen erilaiseen täytekakkuun ja lisäksi tarjolla oli allergiakakku. Koristeeksi kaikkiin kakkuihin tein kallat, jotka ovat sokerimassaa, paitsi keskustat marsipaania.


Mustikkakakussa on 7 munan pohja ja sisällä mustikoita, sekä vaniljakreemiä. Kostutus myös sokerivedellä. Päällä mustikkahillo-mustikkaseosta ja kiille hyytelösokerista. Pursotukset flora vispiä.


Lakkakakussa oli 7 munan pohja. Täytteenä lakkahilloa ja kermavaahto-ranskankermaseosta. Kostutus keitetyllä sokerivedellä. Päällä lakkahillo-lakkaseosta ja kiille hyytelösokerista. Pursotukset flora vispiä.


Allegiakakku on maidoton ja gluteeniton. Pohja 4 munan ja perunajauhoihin tehtynä. Kostutus sokerivedellä. Sisältä löytyy ainakin mangopilttiä ja säilykemangoa palasina. Pinnalla aprikoosimarmeladi-mangopilttiseos ja sen päällä säilykehedelmiä plus kiille. Reunoille paahdoin mantelilastuja. Koin riemua siitä, että tällainen allergiakakku pysyi edes koossa! Jotenkin aina niiden kanssa on ongelmia.

Ja sitten kakkuja yhdessä...





Tässä näkyy viimeisenä koko muistotilaisuuden kahvipöytä.

Pursotuspikkuleivät



Mummoni hautajaisiin tein pursotuspikkuleipiä. Taikinaksi tein perus murotaikinan, jonka ohje löytyy jo blogistani.

Pursotin pikkuleivät suoraan taikinan teon jälkeen, eli en jähmettänyt ensin jääkaapissa. Hyvin pursotettavaa oli taikina, ei yhtään liian paksua.

maanantai 2. elokuuta 2010

Hello Kitty -ristiäiskakku



Keväällä jo tein tilauksesta tämän ristiäiskakun. Ristiäiskakkuun toivottiin samaa, kuin tässä Hello Kitty-kakussa, mutta sinisenä ja mahdollisesti yhdellä kittyllä. Onnea vielä pienen pojan vanhemmille!

Kakku on n.20 hengelle laktoositon/gluteeniton ja sisältä samanlainen kuin tämä sydänkakku. Päällä marsipaanin sijaan sokerimassaa ja reunoilla valkoisia toffeepalleroita.



P.S Täällä juhlitaan pian allekirjoittaneen vanhenemista teemajuhlin...jännityksellä odotan miten suunnitelmat onnistuu!?