tiistai 1. joulukuuta 2009

Tukholman tuliaisia

Kauan sitten, eli syyslomalla olin 2/3 osaa perheeni kanssa Tukholmassa pari päivää. Tottakai jotain leivontaan liittyvää lähti mukaan.



Eli:
- pari isoa pötköä odensen marsipaania (nam)
- Odensen nougattia (tästähän piti leipoa, mutta parempiin suihin meni)
- konvehtivuokia
- suklaaströsseliä
- Gojimarjoja

Gojimarjat tulivat minulle englannissa tutuiksi ja söin niitä siellä puuron kera joka aamu. Suomessa gojien hinta on aika kova, mutta Tukholman kauppahallista löysin niitä vielä luomuna puoleen hintaan, verrattuna suomeen. Netistä löytyy myös leivontaohjeita näille, ja ainakin Gojimuffinsseja ajattelin kokeilla!

Mitä ne ovat?

Goji-marja (Lycium barbarum)

Goji-marja tulee Tiibetistä ja kasvaa korkealla Himalajan rinteillä. Oranssinpunaiset, pienet, soikeat marjat maistuvat kirsikan ja karpalon sekoitukselta. Marjat ovat tuoreina makeita, mehukkaita ja herkullisia. Kuivattuina ne muistuttavat rusinoita.

Goji-marjoja pidetään maailman ravinteikkaimpana hedelmänä, ja niissä on lukuisia erilaisia ravintoaineita. Ne sisältävät 21 eri mineraalia, mm. rautaa, kalsiumia, kaliumia, kromia, kuparia, mangaania, magnesiumia, natriumia, seleeniä, fosforia ja sinkkiä.

Lisäksi niissä on runsaasti antioksidantteja, vitamiineja ja kivennäisaineita. Goji-marjoissa on 500 kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiineissa ja 12 kertaa enemmän proteiinia kuin omenoissa ja mansikoissa. Lisäksi marjat sisältävät 18 aminohappoa sekä vitamiineja A, B1, B2, B6 ja E.

Betakaroteenia niissä on enemmän kuin porkkanoissa. Goji-sana tarkoittaa 'iloista', ja sanotaan, että jos syöt niitä aamulla, olet iloinen koko loppupäivän! Goji-marja sisältää enemmän antioksidantteja kuin mikään muu hedelmä.

(kopioitu: www.hyvinvoinnin.fi)

Viime yönä palasin Wienin-matkaltani ja siitä lupaan kirjoitella lähipäivinä. Wienissä kävin mm. maistelemassa alkuperäistä Sacherkakkua Hotel Sacherissa, nam!

Ei kommentteja: