sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Kiitoskakkunen

Työssäoppimisjaksoni elintarvikekaupassa loppui ennen hiihtolomaa, joten vein kiitokseksi mukavasta harjoittelusta tällaisen kakun, sekä turkinpippurijuustokakun. Juustokakun ohje löytyy jo blogistani, mutta pohjan tein tällä kertaa uusista Rainbow salmiakkitäytekekseistä ja margariinista. Juustokakun kuvaa en laita tänne, sillä siinä päällä luki minun ja toisen harjoittelijan nimet. Hän puolestaan toi suolaisia leipomuksia kahvihuoneeseen. Oli mukavaa tehdä iloiseksi kaupan
työntekijät :)



Täytekakussa on 6 munan pohja. Kakun välistä löytyy diplomaattikreemiä (puolet kermavaahtoa ja puolet vaniljakreemiä), kiiwinpaloja, sekä vadelmia. Kostutus vadelmamehulla. Päällinen Flora vispiä (ripauksella vaniljakreemiä, tomusokeria ja vaniljasokeria) ja koristeet marsipaania, sekä marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Hyvän kultamaalin Kiitos-tekstin kirjoittamiseen sekoitin kultaisesta kimalletomuväristä, valkoisesta pastaväristä ja keltaisesta nestemäisestä väristä. Kaupan ominaisvärit ovat siis sininen ja oranssi, ja logo yrittää jotenkin mukailla kaupan logoa.

5 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Kauniita kakkuja sinulla täällä. :) Kiitos vielä sly5-kierroksesta, kaikki lähettämäsi paketit tulivat tarpeeseen!
Linkitin myös blogisi niin löydän tänne helpommin uudestaan.

eeva-liisa kirjoitti...

onpa nätti kakku! kauniit pursotukset.

Vaahtera kirjoitti...

Kiitos Tanja ja mukavaa oli olla sly:si! Harmittaa, ettei kortti tavoittanut sinua :/ Posti kyllä on hukkailee paljon kirjeitä. Yksikin kirjeeni (itseasiassa hakemukseni) päätyi kohteeseensa yli puoli vuotta lähettämisen jälkeen, missä lie seikkailut. Ja kuoressa oli tiedotkin ihan oikein :D

Kiitos Eeva-Liisa!

Insanity_ kirjoitti...

Tosi upeita täytekakkuja!!
Osaat pursottaa ja koristella kakkuja niin kauniisti, että huomaa heti kondiittorin olevan asialla. :) Tosi taitavaa.

Vaahtera kirjoitti...

Kiitos Insanity :) Olen kuitenkin vasta opiskelija ja koulussa ei olla vielä päästy edes kakkujen pariin :D