torstai 4. syyskuuta 2008

Vadelmainen pätkiskakku


Tein ihanan ystäväni 18-vuotis/läksiäisjuhliin tämän suklaisen kakun. Hän pitää sekä suklaasta ja vadelmista, joten tämä ohje kuulosti oikein sopivalta.
Ohjeen löysin Hillopulla-blogista.

Pätkiskakku
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 rkl leivinjauhetta

4 rkl kaakaojauhetta

150 g sulatettua voita tai margariinia

2 dl maustamatonta jogurttia

6 patukkaa pätkistä (tai maun mukaan niin monta kuin haluaa)

3 munaa


Sekoita kuivat aineet (vehnäjauhot, sokeri, vaniljasokeri, kaakaojauhe) keskenään. Sulata rasva ja lisää paloitellut pätkikset rasvan joukkoon, sekoita. Lisää rasvan sekaan myös jogurtti ja munat. Lisää vielä kuivat aineet. Sekoita seos huolella, sitä ei kuitenkaan tarvitse vatkata. Paista n. 45 minuuttia 175 asteessa.


Täyteeksi laitoin 1 prk rahkaa, ½ purkkia vaniljatuorejuustoa, pakastevadelmia, sokeria ja vaniljasokeria.

Kuorrutus: 200 g suklaata 100 g voita Sulata kuorrutuksen aineet varovasti liedellä ja valuttele jäähtyneen kakun päälle.

Tein suklaakuorrutuksen päälle koristelut punaisella koristelugeelillä. Onnistuin sutaisemaan ne pilalle kupua laittaessa ja kaavin niiden päälle vielä hieman suklaakuorrutetta kattilasta. Tein sitten punaisesta marsipaanista "Hanna 18v." kirjoituksen ja heittelin suklaapalleroita päälle. Kakkuun tuli myöskin kakun mallinen synttärikynttilä. Valitettavasti lopputuloksesta ei ole kuvaa.

Kakku oli hyvää ja kelpasi. Olin aika otettu, kun päivänsankari kehui sen olleen parasta kakkua, mitä hän on syönyt :)

1 kommentti:

Anni kirjoitti...

Hyvä, että kakku kelpasi. :) Tätä on kyllä aina kehuttu, kun on sitä tullut tarjottua..