tiistai 30. syyskuuta 2008

Biltemashoppailua

Elämäni ensimmäisen kerran astuin viime viikolla Biltemaan. Alunperin menin sinne ohikulkumatkalla etsimään folioisia leivosvuokia bebejä varten, mutta niitä ei kuulema ole enää valikoimassa :/ no ajattelin samalla katsella työkalupakkeja, siis leipomustarvikkeita varten. Löysin sopivan kokoisen melko sopivan hintaan, joten nyt minullakin on oma koristelupakki :) Olikin jo aika saada kaikki tarvikkeet järjestykseen!

Tässä se on, tadaa:




Sieltä mukaan lähtivät myös tässä kuvassa näkyvät koristelusabluunat.

Piparimuotit ja marsipaanimuotit ovat sitten sellaisessa karkkilaatikossa, kun eivät tähän mahtuneet ja marsipaanit samanmoisessa myös.

ps. löysin folioisia leivosvuokia sitten edullisesti sokoksen 3+1 päiviltä 30kpl 1e :)

maanantai 29. syyskuuta 2008

Syyskuun sly-postia

Tällä kertaa salainen leivontaystäväni yllätti minut ihanalla omenakuvioisella paketilla, jonka sisältö oli seuraavanlainen:


- Ihana nallekortti, jossa lukee:
"Avaa ikkuna aamuun
tuuli vie murheesi ja
ilo sarastaa jo."

- Kaakaohalvaa
- halloween muffinssivuokia
- karkkivuokia (jee, pääsen kokeilemaan jotain namikarkkeja!)
- apteekkarin salmiakkeja
- oranssia sokerimassaa
- Reilun kaupan tummaa -ja maitosuklaata

Tykkäsin tosi paljon kaikesta, mitä paketissa oli ja uusia leivontaideoita tuli heti mieleen. Kiva kun salainen ystäväni lähetti reilun kaupan suklaata, sillä yritän itsekkin suosia jonkin verran reilun kaupan tuotteita. Ja tuo tumma suklaa oli nii-in hyvää :P Mitä tummempaa, sitä parempaa!

KIITOS SLY!

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Omenapiirakka

"Omenapiirakasta onnelliseksi", oli Keskisuomalaisen jutun otsikko, josta tämän reseptin nappasin.
Piirakka oli siinä nimellä rahkaomenapiirakka, mutta ohjeessa sanottiin maitorahkaa/kermaviiliä ja niinpä laitoin siihen kermaviiliä. Olin päättänyt tehdä ohjeen kaksinkertaisena, mutta minulta loppui jauhot kesken. Niinpä korvasin puolet jauhoista perunajauholla ja kyllä se niinkin onnistui hyvin! Pohjasta tuli perunajauhon ansiosta pehmoista.


Rahkaomenapiirakka (Ohje keskisuomalaisesta 11.9.2008)

pohja:
150g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
2 munaa
4dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

täyte:
1 purkki (2dl) maitorahkaa tai kermaviiliä
2 munaa
1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
3-5 hapanta omenaa
sokeria, kanelia

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi ja lisää munat. Lisää kuivat aineet. Ota kolmasosa taikinasta erilleen. Painele taikina voideltuun piirasvuokaan. Sekoita täytteen ainekset ilman omenia ja kaada täyte pohjan päälle. Leikkaa omenat pieniksi paloiksi (kypsyvät paremmin) ja laita palat täytteen päälle. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia. Lisää vielä lopputaikinasta pieniä nokareita pinnalle, ne leviävät uunissa kauniisti. Paista 200 asteessa noin 45 min. Jos pinta tummuu liikaa, peitä se leivinpaperilla.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Vaahterasiirappinen banaanikeikauskakku

Banaanit alkoivat olla liian mustia paljaltaan syötäviksi (oikeastaan vain vihertävät kelpaavat siihen), niin täytyi keksiä niistä jotain leipomista. Bella Vanilla blogista bongasin tämän herkullisen keikauskakun, johon minulla sattumoisin oli kaapissa myös tuota vaahterasiirappia.

Ohje alunperin Bill Grangerin kirjasta Bills open kitchen, mutta kopion sen tähän tuolta Bella Vanilla blogista.

Banaanikeikauskakku

50 g voita + 100g voita
55 g tummaa sokeria (käytin fariinisokeria)
0,6 dl vaahterasiirappia
3 banaania
230 g sokeria
4 munaa
1 tl vanilja-aromia (käytin vaniljasokeria 2tl)
155 g jauhoja
1 tl leivinjauhoja
ripaus suolaa

Lämmitä uuni 180 C. Sulata kattilassa sokeri, voi ja siirappi miedolla lämmöllä. Kaada sokerisiirappiseos pyöreään voideltuun vuokaan ja lisää banaaniviipaleet siirapin päälle.

Vatkaa ekstra 100 g voita ja sokeri. Lisää munat yksi kerrallaan sekoittaen. Lisää vanilja. Sihtaa taikinaan jauho-, leivinjauho- ja suolaseos ja nostele taikina varovasti sekaisin. Lusikoi taikina banaanien päälle ja paistele n. 35 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä.

Anna jäähtyä n. 5 minuuttia ja keikauta kakku lautaselle.



Tässä kuvassa on pohjalla sokeri-margariini-siirappiseos ja päällä banaanit. Tein kakun nuottiavainvuoassa, ettei se jää orvoksi kaappiin.



Tarjoilin kahvivierailleni kakkua inkiväärikerman kera. Ohje menisi suunnilleen näin:

Inkiväärikerma
-2,5dl Flora vispiä vatkattuna
- n.2tl inkivääriä
- pari lorausta vaahterasiirappia :)

Ja hyvää oli!

Ps. loppuu vielä hieman sunnuntaiaamun huumoria:

Menin sunnuntaipäiväksi vahtimaan pikkusisaruksiani heidän asuinpaikalleen ja aamupalalle mennessäni kohtasin tämän:

Katsoin kauempaa ensin, että äiti on jättänyt hieman tummuneisiin banaaneihin lapun tyyliin "voitte leipoa näistä jotain", mutta että "Voi käyttää satunnaisesti". Kylläpä nauratti. Lappu on oikeasti edesmenneen mummoni kirjoittama ja tullut hänen vanhoista tavaroistaan esille ja tipahtanut banaanien päälle. Hih!

Syksyn uutudet



Eräänä iltana surffaillessani netin ihmeellisessä maailmassa, pöllähdin kakkutarvike.com:in sivuille. Siellä postikulut ovat alkaen 1e, joten viitsi tilata vähän kerralla. Eli sieltä tuli tuo tyllanpuhditusharja, jota olen monesti kaipaillut, sekä tuo päivänkakkaramuotti, jota aion testata lähiaikoina sekä pipareihin, että marsipaaniin.

Lehden ja helikopterin malliset muotit tarttuivat mukaani viime viikonlopun Ween Maan Wiljaa- kala ja elonkorjuumarkkinoilta, täältä Jyväskylästä. Jospa siskon helikopteripiparit kelpaisivat veikan 8v. synttäreille??

Hirveä hinku päästä vääntämään ja kääntämään marsipaania kukaksi ja muuksi, etenkin ajatellen rakkaan pikkusiskoni 4v. synttäreitä, joihin on enää vajaa kuukausi. Mutta mistäpä löytäisi aikaa siihen, muutakuin yöllä?

lauantai 13. syyskuuta 2008

Kirjavat banaanimuffinssit




Hoidin eräänä viikonloppuna lapsia ja tein heidän kanssaan banaanimuffinsseja, jotka seuraavana päivänä lapset koristelivat erivärisillä sokerikuorrutteilla, sekä erilaisilla "rösseleillä". Muffinsseja kanssani tekivät Herra lähes 10v. (hän osallistui myös näiden kakkujen tekoon kesällä), sekä Neiti 9v. Koristelussa mukana oli myöskin Neiti 9v:n kaveri Neiti toinen 9v.




Banaanimuffinssit

-2 kanamunaa
-1,5 dl sokeria
-1 dl voi/margariinisulaa
-2 dl vehnäjauhoja
-1 tl vaniljasokeria
-1 tl leivinjauhetta
-2 banaania pilkottuna
+ Marianne ja Wiener nougat crush pussien loppuja, sekä joihinkin upotimme paloja uudesta fazerin omarsuklaasta.

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
2. Lisää voisula
3. Sekoita vehnäjauhoihin muut kuivat aineet.
4. Kääntele varovasti jauhoseos taikinan joukkoon. Lisää myös pilkotut banaanit.
5. Täytä muffinssivuoat 2/3 taikinalla ja lisää päälle halutessasi jotakin rouhetta tai upota pala suklaata.
6. Paista 200 asteessa n.20 min.
7. Koristele jäähtyneenä.



torstai 4. syyskuuta 2008

Sämpylöitä, pullia, karkkia ja kaikenlaista


Koulussa on jo päästy tekemään monelaisia juttuja. Tässä jaksossa meillä on maanantaisin aina keittiöpäivä, jolloin teemme ruokia. Tiistaina on sitten leipomopäivä, jolloin tietysti leivotaan. Teoriapäivien (Ke ja Pe) lisäksi torstaina päästään tekemään erilaisia makeisia makeiskurssilla.

Keittiössä olen tähän mennessä ollut tekemässä:
-Jauhelihapihvejä
-Vispipuuroa
-Mansikkaraparperikiisseliä
- Tuoreraastesalaattia

Leipomossa:
-Grahamsämpylöitä
-Pullia täytesilmällä ja ilman
-Kauraleipää

Ja makeiskurssilla:
- Marmeladeja
-Kahvikaakaopalloja (kuvassa)
- Lakritsia
- Riisisuklaata

Tänään juuri teimme lakuja ja se tuoksu oli aivan mahtava! nam!

Vaikka esim. kiisseli kuulostaa kovin yksinkertaiselta, on siinä omat haasteensa kaikkien koneiden käytössä. Kiisseliäkin teimme muistaakseni lähes 10 kg! Paljon olen oppinut ja vielä enemmän opittavaa on. Olisi kyllä jo ihanaa päästä tekemään kakkuja ja muuta sellaista, mutta se kiva on vielä edessäpäin.

Ainiin ja hygieniapassikin tuli tänään suoritettua :)

Tällaista tämä koulu sitten on ja joka aamu kahdeksaan :D

Vadelmainen pätkiskakku


Tein ihanan ystäväni 18-vuotis/läksiäisjuhliin tämän suklaisen kakun. Hän pitää sekä suklaasta ja vadelmista, joten tämä ohje kuulosti oikein sopivalta.
Ohjeen löysin Hillopulla-blogista.

Pätkiskakku
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 rkl leivinjauhetta

4 rkl kaakaojauhetta

150 g sulatettua voita tai margariinia

2 dl maustamatonta jogurttia

6 patukkaa pätkistä (tai maun mukaan niin monta kuin haluaa)

3 munaa


Sekoita kuivat aineet (vehnäjauhot, sokeri, vaniljasokeri, kaakaojauhe) keskenään. Sulata rasva ja lisää paloitellut pätkikset rasvan joukkoon, sekoita. Lisää rasvan sekaan myös jogurtti ja munat. Lisää vielä kuivat aineet. Sekoita seos huolella, sitä ei kuitenkaan tarvitse vatkata. Paista n. 45 minuuttia 175 asteessa.


Täyteeksi laitoin 1 prk rahkaa, ½ purkkia vaniljatuorejuustoa, pakastevadelmia, sokeria ja vaniljasokeria.

Kuorrutus: 200 g suklaata 100 g voita Sulata kuorrutuksen aineet varovasti liedellä ja valuttele jäähtyneen kakun päälle.

Tein suklaakuorrutuksen päälle koristelut punaisella koristelugeelillä. Onnistuin sutaisemaan ne pilalle kupua laittaessa ja kaavin niiden päälle vielä hieman suklaakuorrutetta kattilasta. Tein sitten punaisesta marsipaanista "Hanna 18v." kirjoituksen ja heittelin suklaapalleroita päälle. Kakkuun tuli myöskin kakun mallinen synttärikynttilä. Valitettavasti lopputuloksesta ei ole kuvaa.

Kakku oli hyvää ja kelpasi. Olin aika otettu, kun päivänsankari kehui sen olleen parasta kakkua, mitä hän on syönyt :)