torstai 10. huhtikuuta 2008

Namibia -mikä ihana maa!


Namibian matkani oli todellakin aivan upea. Koko maa, luonto, kulttuuri, ihmiset, musiikki, eläimet ja ihan kaikki (paitsi ne örkkimörkkiötökät) olivat ihania! Kahdessa viikossa ehti kokea paljon, mutta nähtävää ja koettavaa jäi. Siksi jonain päivänä vielä palaan sinne, aivan varmasti.

Namibiassa ruokakin oli hyvin erilaista ja ajattelin hieman jakaa makuelämyksiäni.

Namibiassa yksi perinneruoka on hirssipuuro ja kana, kananrasva sekä villipinaattimössö. Ruoka syödään käsin, ottamalla kiinteästä hirssipuurosta möykky ja kastamalla se kananrasvaan tai pinaattimössöön. Kana on kokonaisena padassa ja siitä otetaan käsin paloja. Puuro rouskuu hampaissa, sillä siinä on hiekkaa hieman seassa maanläheisen jauhamisen takia. Kyllä ruokaa söi ja kana sekä pinaatti olivat hyvääkin, mutta en sitä tahtoisi joka päivä syödä.

Tässä kuvassa keitetään hirssipuuroa:


Hienommissa ravintoloissa oli tarjolla jos minkäkinlaista ruokaa. Antilooppeja, haita, krokotiilia, seepraa, strutsia ja kaikenlaista muuta. Itse maistoin näistä kolmea erilaista antilooppia (kudua, springbokkia, keihäsantilooppia) sekä strutsia. Ne kaikki olivat oikein maukkaita :)

Tässä kuvassa on erikoinen roikkuva varras, jossa oli erilaisia lihoja, kuten strutsia, krokotiilia, seepraa, kanaa yms. (HUOM! kuvassa en ole minä, vaan ystäväni!)


Myös jälkiruoat olivat oikein herkullisia ja erilaisia, kuin suomessa. Tässä ensimmäisenä vaahtokarkkisuklaapiiras jäätelön kera. NAM! Löytyisikö joltakulta samantapaiseen reseptiä?

Ylemmässä kuvassa on kaktushedelmäparfait (Parfait of Namibian Prickly Pears) ja alempana suklaamoussea. NAMNAMNAM!


Ja lopuksi (ihan itse otettu) kuva kirahvista. Näimme luonnonpuistossa vaikka millaisia eläimiä, mutta näytän teille nyt tämän upean kirahvin. Ette arvaakkaan kuinka upean näköistä on, kun kirahvi juoksee auton edestä! Niin kaunista!

3 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Ompa herkullisen näkösiä ruokia & jälkiruokia.. Vitsi kun pääsisi itsekin taas johkin ulkomaille. :)

Kiva blogi myös sinulla.. Linkitin sinut nyt. :)

Maikki kirjoitti...

Oi, kirahvi <3

Kivannäköinen blogi sulla :) Laitoin linkin susta omaani :>

Vaahtera kirjoitti...

Maikki, mikä on blogisi osoite, olisi kiva käydä vastavierailulla? :)