torstai 28. helmikuuta 2008

Merirosvosynttärit ja nimpparit

Pari viikkoa sitten meillä juhlittin pikkuveljeni 7 v. synttäreitä myös sukulaisten kesken. Samoissa juhlissa muistettiin myös pikkusiskoani, kun hänellä sattui olemaan samoihin aikoihin nimipäivä.

Olisin jo aiemmin näistä juhlista kertonut, mutta kuvat olivat äitini kamerassa, nyt vihdoin ne sain :)

Tällaista aarrearkkukakkua meillä syötiin. Kakku on kokonaan maidoton jos ei lasketa suklaarahoja.
Ensin oli tarkoitus tehdä tälläinen: http://undyingluv.vuodatus.net/blog/489533 pääkallokakku, mutta yllätysyllätys hopeatoffeethan sisältävät maitoa (päällinen tuossa on siis hopeatoffeekinuskia) ja mustaa esim. sokerimassaa ei olisi enää ehtinyt tilata. Sankari sitten näytti lastenjuhlakirjasta, että tällaisen voisi tehdä.



Kakkuun tein 3 kpl 3 munan pohjaa. Kaksi tein pellillä ja yhden viipalekakkuvuokaan. Pellillä tehtyjä pohjia piti hieman leikellä kannen (viipalekakkuvuokapohjan) kanssa sopivaksi, ja siitä jäi yli paljon paloja sitten. Sisälle tuli sankarin toiveesta mansikkaviipaleita, omenasosetta ja gogreen vanillaa. Samat täytteet kun aarresaaressa. Täytin arkun ja kannen erikseen ja päällystin kaakaojauheella värjätyllä gogreen vispillä. Sitten sommittelin kannen arkun päälle ja korjailin vispejä niin, että kakku näyttäisi mahdollisimman aarrearkulta. En tiedä olisiko tähän joku parempi systeemi?

Työnsin kannen ja arkun väliin Lidlistä ostettuja suklaarahoja ja kanteen vielä muutama karkki jalokiveksi. Sly:ltäni saadut hopeiset kiharakynttilät kyllä kruunasivat täydellisesti tämän kakun!



Kun tuosta arkkukakusta jäi palasia, ja pikkuneiti nimpparisankari 3v. ei tahtonut merirosvonimppareita, värkkäsimme pikkuveljeni kanssa hänelle nimpparikakun kakkupohjapaloista. Kakku tehtiin pyöreään kulhoon, väliin tuli: Mansikkaviipaleita, itsetehtyä vattuhilloa ja gogreen vanillaa ja sitten kuppi kumottiin. Päällä samaa kaakaojauheella värjättyä gogreen vispiä sekä minun tekemät marsipaanikukkaset (Violetin värjäsin tuosta sinisestä apteekin punaisella värillä). Vispiin vedin haarukalla raitoja, että tulisi vähän erilainen.



Annoin pikkuveljelle lahjaksi tällaisen muumivuoan ja hän kokeili sitä heti. Veli teki kakun mukana tulleen ohjeen mukaan:



(ohje kopioitu iloleipurien sivuilta)

Muumin banaanikakku

1 muna

½ dl sokeria

1/4 dl juoksevaa margariinia tai öljyä

3 rkl survottua banaania tai omenamarmeladia

1½ dl vehnäjauhoja

½ tl leivinjauhetta

1 tl inkivääriä tai 2 tl kardemumma


Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi, lisää juokseva margariini, banaanisurvos sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Tasoittele taikina voideltuun ja korppujauhotettuun Muumivuokaan ja kypsennä kakkua uunin alaosassa 175 asteessa noin 20 minuuttia.



Minä kuorrutin kakun mokkapalakuorrutteella eli:



(http://www.reetta.net/)



Kuorrutus:

·4 dl (225 g) tomusokeria

·50 g sulatettua voita

·5 rkl vahvaa kahvia

·1 rkl kaakaojauhetta

·2 tl vanilliinisokeria



Sulata kuorrutusta varten voi. Sekoita muut aineet keskenään, kaakaojauhe taas siivilän läpi. Sekoita seos voisulan joukkoon. Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle. Ole ripeä, sillä kuorrutus jähmettyy nopeasti!



Koristeena nonparelleja! (Muumilta irtosi paiston jälkeen hieman tuota jalkaosaa, joten siksi tuollainen möntti muumin alapuolella. )

Kahvipöydästä löytyi myös samoja jäälauttaleivoksia, kun lastenjuhlilla sekä mustikkapiirakkaa. Suolasta ei ollut, kun ennen kahvia söimme äitini tekemää bataattikeittoa, nams!




Loppukevennyksenä täytyy kertoa pikkuveljeni kommelluksia, kun hän leipoi muumikakkua :)


1. Käskin veljeni sekoittaa kuivat aineet sekaisin kulhossa ja luettelin vielä mitkä ovat kuivia aineita. Veli sitten mittasi kulhoon ensimmäisenä öljyn...


2. Ohjeen mukaan kakkuun laitetaan ½ tl leivinjauhetta. Kun palasin pikaiselta muualla käynniltä keittiöön, veli mittasi juuri ½ desiä leivinjauhetta.


3. No, kun sitten oikeasti lisättiin yhdessä öljyä taikinaan, joka vatkaantui yleiskoneessa niin hups! Metallinen desimitta putosi veljen kädestä, kun hän varta vasten tahtoi sen öljyn itse kaataa taikinaan. Desimitta kimposi koneesta suoraan minun päälle :D Taisi tuo vatkaajakin hieman vääntyä, mutta vääntyi se takaisinkin.

Eihän kaikkea voi heti osata, vaan harjoitus tekee mestarin :)

tiistai 26. helmikuuta 2008

Keittokirjani

Tällaisia keittokirjoja minulta tällä hetkellä löytyy!



vas. takana:

-Hyvää pataa = yläasteen kotitalouskirja

-Myllyn paras reseptiklubikansio

-Tammen uusi keittokirja

-Grillaa lihaa, kalaa, kasviksia, hedelmiä (Mäkelä)



vas. alhaalla:

-Harrasta ruokaa (Jaakko Heinimäki, Virpi Tissari-Simola)

-Maija keittää (Gummerrus)

-Kotiruokaa (Kaisa Isotalo, Raija Kuittinen)


Lisäksi löytyy lasten keittokirjoja, jotka olen lapsena saanut. Säilytän niitä itsellä, koska niistä löytyy hyviä ohjeita mitä voi lasten kanssa tehdä. Onhan aivan pian ammattini lastenohjaaja.

vasemmalta:

-Valittujen palojen pikku kokki

-Nalle Puhin iloisen kokin opas (Disney)

-Nalle Puh Keittokirja (Disney)

(Eikai tästä huomaa, mikä hahmo on lapsena ollut mieluinen? :) )

Ja sitten vielä yksi leipäkirja ja aivan oma keittokirjani, joka pursuilee kokeiltavia reseptejä :)


-Nyt leivotaan (Gummerrus)

Laskurissakin on tuo 3000 hurahtanut ohi! Kiitos kaikille lukijoille :) 5000 kohdalle on luvassa jotain erikoisempaa...

sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Kiireessä tehty autokakku serkulle

Serkku (9v.) juhli tänään nimipäiväänsä ja pyysi minua tekemään autokakun. Sainhan sen valmiiksi, mutta on pakko vähän kertoa päivän tapahtumia, joilla perustelen kakun "ei niin hienoa" ulkomuotoa.
Tulin tänään takaisin Jyväskylään, perheeni kotona vietetyn viikonlopun jälkeen. Mukana oli kakkupohja repussa ja paperikassissa aamulla ostetut kakun täytteet ja päälliset. Juna saapui Jyväskylään ja kävelin n. 1,5 km suunnilleen 6 asteen pakkasessa, jossa tuuli ja satoi lunta päin kasvoja. Lisäksi sen muutaman sentin lumikerroksen alla oli jäätä :S

Pääsin kotiovelle ja kappas, avain taisi jäädä sinne toiselle paikkakunnalle :/ Lähdin ulos takaisin tarpomaan siskoni (jolla on siis avain kotiini) luo hakemaan avainta. Pääsin onneksi osan matkaa bussilla, mutta bussiakin piti odottaa kauan. Sain avaimen ja taas takaisin tarpomaan ulos ja bussia odottamaan. Kun pääsin kotiin kello oli 12.30 ja olin kotiovella ensimmäisen kerran ollut 10.30. Siinä sitten väänsin kakun täytteet ja päälliset ja laitoin itseni juhlakuntoon. Jos ei tuota avaimenhakua olisi tarvinnut tehdä, olisin kokeillut tähän pursotella tähtiä vieriviereen, enkä vain levittää flora vispiä :/

Kakkuun tein 6 munan pyöreän pohjan, jota leikkelin ja sain tuon mallisen auton. Sisällä kahta erilaista täytettä vuorotellen.


Täyte 1.
- 2 prk päärynämuksusosetta
-2/3 isosta purkista säilykepersikoita pilkottuna pieneksi



Täyte 2: Kinuskivaahto

-1 prk Flora vispiä (johon sekoitin sen 1 rkl vaniljakreemijauhetta)
-1 prk Rainbow kinuskikastiketta (2 dl)
-1 prk Viola maustamatonta
-ripaus fariinisokeria

Vatkasin kerman, notkistin tuorejuuston ja sekoitin kaikki yhteen.
HUOM! kaikkea täytteistä ei mennyt.

Päällä 2 prk Flora vispiä, jonka värjäsin samalla sinisellä värillä, kuin aarresaarikakun. Väristä tuli vihertävä? Johtuiko se vaniljakreemijauheesta, joka on kellertävää valmistettuna? Ja väri on muutenkin paljon vaaleampaa flora vispissä, kuin gogreen vispissä. Tein valkoisesta marsipaanista rekkarit MATIAS ja 24208. Käytin niihin uutta elintarviketussiani :) Tuulilasit tein samoilla materiaaleilla. Renkaat piti tehdä sinisestä marsipaanista, mutta ajanpuutteessa törkkäsin keksit niiden tilalle.

Kakkuun toivottiin koristeeksi karkkia, joten laitoin ympärille noita hedelmäkarkkeja.

Sankari vielä laittoi itse peräosaan mustia karkkeja joksikin härveleiksi, joiden nimeä en tiedä?


Sankari oli tyytyväinen kakkuun ja kehuja sai, vaikka en ole itse tyytyväinen sitten yhtään :/




Mun piti tällä kertaa ottaa vaihekuviakin, mutta se kamerakin aamukiireessä jäi sinne kotipuoleen, sain sen onneksi perheeni mukana myöhemmin. Oikea epäonnenpäivä oli :D

Banaani-suklaakakku


Torstain kesteille tein banaani-suklaakakkua. Ohjeen bongasin Sekasopan Marielta, mutta alkuperäinen ohje on kuulema hellapoliisilta. Kopioin ohjeen lähes suoraan täältä:
Banaanikakku
100g margariinia
3 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
0,5dl kermaa
2-3 kplbanaania
1, 5 dl suklaarouhetta
Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen hyvin vatkaten joukkoon. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sitten vielä muussatut banaanit ja kerma. Sekoita taikinan joukkoon rouhittu suklaa ja/ tai suklaarusinat. Paista voidellussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa 150 asteessa n 1 tunti. Anna jäähtyä kokonaan.

Tein vesitomusokerikuorrutuksen ja värjäsin sen uudella aprikoosi-värilläni. Kuorrutuksen kanssa minulla oli ongelmia, koska tein ensin mokkapalakuorrutteen, mutta siitä tuli liian jähmeä, ennen kuin sain sen kakun päälle. Tein tilalle tuon vesitomusokeriversion ja tomusokeri loppui kesken, joten kuorrutus on aika ohutta (ja oli valuvaa). Koristeena siis nonparelleja.
Kakku oli hyvää :P ihana ohje! Kakku meni kesteillämme ihan kokonaan ja kehuja sai, onneksi, vaikka aika kauhea ulkonäkö onkin! Tein muuten kaksi kakkua, tuossa kuvassa olevassa on maitosuklaarouhetta ja toiseen tuli tummaa suklaata. Jälkimmäisestä puolet maisteltiin kaverin kanssa ennakkoon ja puolet meni pakkaseen vierasvaraksi.
Kuorrutuksen voi siis hoitaa myös suklaalla tai muulla tahtomallaan kuorrutteella.

maanantai 18. helmikuuta 2008

Helmikuun Sly-paketti



Ihanaa tänään koulusta tullessa minua odotti paketti. Paketin avaamisen jälkeen olin aivan vakuuttunut, että minulla on se maailma paras SLY!



Tälläistä sieltä tuli:


-Kaakaohalvaa


-Ikinuori teetä :) ihanaa, minulla onkin tuo teevarasto suppenemassa!


-Aprikoosinväristä väriainetta


-Musta elintarviketussi


-Sinistä koristelugeeliä


-Pieni metallitylla (JIPII!)


-Kaunis itsetehty kortti



Voi tuhannesti kiitos taas sly, meinasin pakahtua ilosta ja onnesta kun avasin paketin :)

Elintarviketusseista olen haaveillut ja nyt pääsenkin sitten kokeilemaan marsipaanimaalausta kun on tussi ja väriä :)

Kaakaohalvasta olen kuullut pelkkää hyvää, mutta kaipaan vinkkejä mitä siitä voisi tehdä?

Kiitos suuri tuosta tyllasta, olen niin kaivannut kunnollisia tyllia! Onko tuo noin pieni tarkoitettu erikoisesti johonkin tarkoitukseen?

KIITOSKIITOSKIITOS :)

Toivottavasti pääsen yhteen viikonlopun kakkuun käyttämään jo jotai näistä...

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Mummon synttärikakku

Viikonlopun olin perheeni luona toisella paikkakunnalla. Vietimme nuo merirosvosynttärit lapsille, sekä toisetkin merirosvojuhlat sukulaisille. Niistä laitan juttua, heti kun saan äidin kamerasta kuvat. Omasta unohdin ladata silloin akun.


Sunnuntai-iltana toisten juhlien jälkeen ruvettiin pohtimaan pitäisikö mummolle tehdä kakkua maanantaiksi mahdollisten vieraitten varalle. Tekaisin nopeasti pohjan, maanantaiaamuna täytin sen ja lähdin kakku mukanani takaisin opiskelupaikkakunnalle, jossa mummokin asuu. Siellä pikaisesti vatkasin Flora vispin, jota tajusin minulla olevan liian vähän koko kakun kuorruttamiseen. Tekaisin sitten vadelmahillosta, vedestä ja hyytelösokerista kakkuun hyytelöpinnan, joskos sitten flora riittäisi reunoille. Pursottelin reunoille, jonka jälkeen aloin pursottamaan päällisen reunoille vielä jotain. Hupss, flora loppui :( Hyytelöpintaan oli tullut jo tietenkin floraa ja tein sitten loppu florasta siihen tuollaisen "pöydän" Johon laitoin aiemmin väkertämäni kahvi/teepannun ja kupit. Ihan hieno kakusta ehkä silti tuli, mutta seuraavalla kerralla ostan mielummin liikaa flora vispiä, kuin liian vähän. Olisi se kivempi, kun tuo päällisen reuna olisi kaunis...


Kakku oli maultaan hyvä, mutta minun makuun, siihen olisi voinut laittaa 3 väliä, eikä kaksi. Tykkään että on paljon täytettä ja ohuet kakkupohjakerrokset :)


Kakku sai kehuja, sillä että mustikka sisällä oli "erikoista". Sankarin puoliso, eli ukkini sanoi myös, että kakku kelpasi paremmin kuin yleensä kakut :) Taidan tehdä mustikkakakkua uudelleenkin.


Kakkuun tein 6 munan pohjan. Täytteenä mustikoita, vanhan ajan vaniljakiisseliä pienemmällä nestemäärällä (kun vaniljakreemijauheeni olivat täällä omassa kodissani). Hyytelöpintaan laitoin n. 1½ dl vadelmahilloa, n.1-1½ dl vettä ja 1½ hyytelösokeria. Keitin kiilteen ohjeen mukaan ja levitin kakun päälle.


Tässä vielä kuva Sly:ltä saadusta marsipaanista tehdyistä koristeista (kiitos Sly, vieläkin :) )


Minulla ei ole mitään marsipaanityövälinetä vielä, joten käytin apuvälineinä tavallisia ruokailuvälineitä ja alustana muovista leikkuulautaa.

Oho, on mennyt jo 2000 rikki kävijälaskurissa :) Kiitos kaikille kävijöille!

tiistai 12. helmikuuta 2008

Merirosvosynttärit


Rakastan lastenjuhlia....

Perjantaina veljeni juhli 7v. synttäreitään kaveriensa voimin (hänen ekat kaverijuhlat). Aiheeksi valittiin (kuulema uhkarohkeasti) merirosvot. Lähes jokainen vieras oli teeman huomioinut, mikä oli oikein mukavaa. Merirosvoja vilisi ja miekkailua piti välillä rauhoittaa.

Lupasin äidilleni järjestä nämä juhlat, joten tein kaikki tarjoilut ja keksin ohjelmaa. Ohjelmassa oli: Lapaduu (hitti omilta lastenjuhliltani), aarteenetsintä, musikaaliset lankut (musikaaliset tuolit muokattuna) sekä kapteeni käskee. Lisäksi sai väritellä merirosvoaiheisia värityskuvia ja leikkiä merirosvoelämää :)


Tottakai juhlissa syötiin merirosvoille sopivaa ruokaa, eli:
-Aarresaarikakkua
-Jäälauttaleivoksia
-Miekoilla keihästettyjä nakkeja, viinirypäleitä ja pikkutomaatteja
-Merirosvojen taistelukeihäitä (kurkut ja porkkanat)
-keksejä

Tällaista meillä juotiin: Mehukatti päärynä-kiiwimehua, jossa pohjalla viinirypäleitä ja pinnassa sinisellä elintarvikevärillä värjättyjä jääpaloja. Jääpalat taisi olla aika hitti, kun niitä piti jokaisen lasiin lusikalla jakaa :P




Tässä jäälauttaleivoksia, joihin ohje täällä : http://juhlatar.vuodatus.net/blog/826479






Tässä muovimiekkoilla keihästettynä "pikkusuolaista".



Ja tietysti kakku. Aarresaarikakku on kokonaan maidoton. Tein siihen 5 munan kakkupohjan, jonka täytin omenasoseella, mansikoilla ja gogreen-vaniljalla. Kostutuksen hoiti nuo pakastemansikat itse. Kakku kärsi täytettynä junamatkan ja sen vuoksi pyöreästä kakusta tulikin soikea, mutta eihän se mitään. Päällystin kakun gogreen-vispillä, jonka värjäsin siniseksi. Päällä on digestivekeksimurua saarena. saaressa legopalmu ja legoaarrearkku, johon leikkelin hedelmäaakkosia "timanteiksi". Timantit aivan pursuavat arkusta pitkin saarta. Palmun takaa kurkkaa legomerirosvo ja vasemmalla on lisäksi 7-kynttilä. Sankarille kakku maittoi ja muillekkin toki.

Alkuperäinen suunnitelma oli SLY:ltä saatu sininen marsipaani kakun päälle, mutta yhden vieraan manteli/pähkinäallergia esti sen.

Tälläiset oli nämä merirosvojuhlat :)

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Runeberginpäivän laskiaispullat

Tämä idea syntyi ihan vitsinä.


Tänä vuonna Runeberginpäivä ja laskiaistiistai olivat sama päivä, niinpä yhdistin myös niiden herkut.


Tein Runebergintortun pellille levyksi, ja myöhemmin leikkasin siitä lasilla paloja.

Minun piti myös tehdä itse pullia, mutta kappas maanantai-iltana klo.21.00 kun aloin leipoa, huomasin ettei minulla ole hiivaa :(

Tiistaina kävin ajanpuutteessa ostamassa paistovalmiita pullia. Täytin pullat sitten kermavaahdolla, vadelmahillolla ja runebergtortulla. Omasta ja muidenkin mielestä, niistä tuli herkkuja!

Kuvassa oikeanreunimmaisena: pulla ja kerma

Keskellä: pulla, kerma, runeberg, hillo

Vasemmalla: Valmis herkku!